juusoaromaa

Onko kaverisektoria olemassa?

Nyt.fi julkaisi taannoin Maria Petterssonin ansiokkaan kolumnin miehistä, jotka haluavat palkintoseksiä normaalista käytöksestä. Jutussa sivuttiin myös ns. "friend zonea", jonka voi vapaasti suomentaa vaikka kaverisektoriksi. Kaverisektori on herättänyt paljon keskustelua feministisissä piireissä ja Petterssonin kolumni sai myös minut pohtimaan aihetta tarkemmin.

Kaverisektori tarkoittaa tunnetilaa, jossa toiseen ihmiseen ihastunut tai rakastunut henkilö ei saa romanttisille tunteilleen vastakaikua, vaan toinen osapuoli kokee suhteen “pelkkänä” ystävyyssuhteena. Tilanteeseen liittyy yleensä myös se, että syvemmin tunteva osapuoli ei syystä tai tosesta uskalla kertoa ihastuksensa tai rakkautensa kohteelle aitoja tunteitaan. Yleinen syy tähän lienee pelko suhteen täydellisestä hajoamisesta tilanteen kiharoitumisen aiheuttaman taakan alla.

Verkon keskustelupalstoilla ja blogeissa usein toistuva väite kuitenkin kuuluu, että "there is no friend zone" -kaverisektoria ei ole olemassakaan. Useiden feministien mukaan kyseessä on pelkkä kuviteltu tila, jossa sovinistiset miehet olettavat pääsevänsä harrastamaan seksiä palkkioksi siitä, että käyttäytyvät “normaalisti”, “kivasti” tai jopa “ihanasti” naispuolisen ystävänsä seurassa. Sitten kun näin ei käykään, alkavat alatyyliset ja naisvihamieliset syytökset naisten kelvottomuudesta ja sielullisesta heikkoudesta, joka ohjaa heitä valikoimaan ainoastaan kusipäisiä seksikumppaneita, jolloin kaikki kunnon kaverit istutetaan kaverisektorin jäähypenkille kärsimään puutetta.

Ymmärrän feministitovereitani hyvin. Jos kaverisektorin idea perustuu olettamukseen, jonka mukaan naisilla on velvollisuus harrastaa seksiä miesten kanssa, kunhan miehet vain täyttävät tietynlaiset hyvän käytöksen kriteerit, on koko käsite absurdi ja vastenmielinen. Tällainen kaverisektori onkin pelkkää sovinismia ja ahdasmielistä uhriutumista.

Kaverisektorilla ei ole pakko olla

Jos kuitenkin kaverisektorin konseptia lähestytään sillä ajatuksella, että se kuvastaa ihmissuhdetta johon liittyy salattuja tunteita ja tunteiden epätasapainoa ja johon ei kuitenkaan liity vihaa tai misogyniaa, vaan kenties vain hämmennystä ja ahdistusta, niin tilanne on erilainen. Tällöin rohkenen väittää, että kaverisektori on kuin onkin olemassa ja toisaalta myös, että sieltä kannattaa pyrkiä pois.

Siinä ei sinänsä ole mitään poikkeuksellista, että missä tahansa ihmissuhteessa voi esiintyä tunteiden epätasapainoa. Tällöin on ihan perusteltua sanoa, että syvemmin tunteva osapuoli on joutunut kaverisektorille. Se on yleensä kurja ja ahdistava olotila, jossa oikeastikin kiltit ja kunnolliset ihmiset joutuvat pohtimaan omien tunteidensa ja niiden salaamisen tai tunnustamisen aiheuttamaa ristipainetta. Mielestäni kaverisektori on myös sanana hyvä, sillä rosvosektorimaisena rinnastuksena se kuvaa tunnetilaa ja mielellistä aluetta, jossa ihminen kokee olonsa epämukavaksi ja josta tuntuu hankalalta poistua. On tietenkin sanomatta selvää, että kaverisektorille ajautuminen ei katso ikää, sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista, vaikka asia usein heteromiesten näkökulmasta esitetäänkin.

Kaverisektori on tila, josta kaikkien asianomaisten hyvinvoinnin kannalta on parasta pyrkiä poistumaan. Ulospääsy kaverisektorilta ei kuitenkaan saa perustua katkeraan valittamiseen, sovinismiin, misogyniaan tai väkivaltaan. Sen pitää perustua rehellisyyteen ja omien, sekä toisen tunteiden kohtaamiseen ja kunnioittamiseen.

Jos on niin, että ihimmsuhteen tunne-epätasapaino nakertaa jatkuvasti mieltä ja kalvaa sydäntä, pitää omat tunteet tuoda esille mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Ja kun tunteista puhutaan, niistä ei kerrota kännissä ja läpällä, vaan istuimilla istuen ja niin selvästi artikuloiden, että toisella osapuolella on reilu mahdollisuus asia ymmärtää ja riittävä tila sitä käsitellä. 

Näin syvempiä tunteita kokeva osapuoli ikään kuin heittää pallon vastaparilleen. Ihanneskenaariossa suhde syvenee romanttiseksi molempien osapuolten ymmärtäessä asian todellisen laidan ja tarinalla on onnellisin mahdollinen loppu. Toisaalta voi käydä niin, että vastaanotto tunnustetulle ihastukselle tai rakkaudelle on lämmin ja positiivinen, mutta ei kuitenkaan johda romanttiseen suhteeseen. Tämä saattaa kuitenkin vahvistaa ja lujittaa jo olemassaolevaa ystävyyssuhdetta, sillä rehellisyydellä ja avoimuudella on yleensä terveisiin ihmissuhteisiin voimistava vaikutus. Tällöin kaverisektorilta on tultu pois ja käsillä on aito ystävyyssuhde.

Heikentäjät astuvat areenalle

Mutta koska elämämme ei ole elokuvaa tai satua, saattaa käydä myös niin, että epätasapainon esiintuominen on liikaa koko kuviolle, eikä suhde kestä painetta enää edes ystävyyden muodossa, vaan murtuu tilanteen vaikeuden edessä. Juuri tämän kaikista ikävimmän vaihtoehdon tuoman pettymyksen ja surun takia, uskaltaudun käsittelemään kaverisektorin dilemmaa nimenomaan miesnäkökulmasta. 

Nimittäin edelleenkin kaikille kansakuntamme pojille ei osata tai haluta antaa kasvatuksen kautta riittäviä valmiuksia omien tunteiden käsittelyyn, oman haavoittuvaisuuden paljastamiseen, eikä toisaalta myöskään tappioiden hyväksymiseen. Rakkaudentunnustus ystävälle vaatii raskaansarjan tunnepuhetta ja haavottuvaisuuden paljastamista. Torjutuksi tuleminen tuossa tilanteessa on varmaan kovimpia kuviteltavissa olevia tappioita. Luulen, että sovinismi ja naisviha ponnistavat heikkouden ja haavoittuvaisuuden kestämättömyydestä ja torjutuksi tulemisen tunteen käsittelyn vaikeudesta.

Todellinen hyvä jätkä (tai hyvä ihiminen), joka on saanut oikeat eväät elämäänsä muistaa myös tappion hetkellä kaksi perussääntöä: ketään ei voi omistaa ja ketään ei saa pakottaa. Vaikka torjutuksi tulemisen hetki on tiukkaakin tiukempi paikka, kannattaa ajatella niin, että mikään ihmissuhde joka ei kestä totuuden painoa, ei ole pidemmän päälle toimiva ja tasapuolinen ihmissuhde. Toivoisin myös, että kaikki ne jotka ovat puskeneet itsensä ulos kaverisektorilta ja ottaneet prosessissa turpaansa, tajuavat kuinka rohkeita ja hurjia he ovat. Heidän “tappiossaan” ei ole mitään hävettävää. Maailmassa riittää aina uusia haasteita ja uusia ihania ihmisiä, joiden kanssa on mahdollisuus päästä vaikka kuinka tajuttomille sektoreille tahansa.

Asiassa on kuitenkin muuttujia. Aitoa rohkeutta vastaan asettuu ympäristön, median ja yhteiskunnan asettamat ulkonäko- ja muut paineet, miehille ja naisille määrätyt käyttäytymismallit ja edelleenkin varsin tiukat normit. Nämä heikentäjät saattavat luhistaa monen oikeastikin potentiaalisesti hyvän jätkän rohkeuden ja rehellisyyden tieltä naisvihan ja sovinismin suohon. 

Yhteiskunnalla on vastuu kannettavanaan. Meidän on opittava kasvattamaan poikiamme niin, että heidän ei tarvita pelätä omia tunteitaan tai luhistua tappion hetkillä ja turvautua sovinismin harhaan. Me tarvitsemme koteihin ja kasvatustyöhön feminismiä myös pojille, jotta heistä voi kasvaa kunnioittavia, kunnioitettavia, vastuuntuntoisia ja rohkeita miehiä. Miehiä, jotka eivät pelkää epäonnistumista ja joilla on voimaa selvitä kaverisektoreiden kaltaisista ongelmatilanteista pystypäin ja kuivin jaloin. 

Sillä feminsimi tekee myös miehistä voimakkaita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (50 kommenttia)

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Eix tää oo vähän niin kuin liian analyyttinen tai hyvä kirjoitus Uuden Suomen puheenvuoron vakiopalleroille, eivät taida ymmärtää ja osasta arvostaa sitä? :D

Käyttäjän juusoaromaa kuva
Juuso Aromaa

Oho, kiitos palautteesta Jiri.

Voihan tekstin toisaalta nähdä kaikki muutkin pallerot, jotka kykenevät klikkailemaan erilaisia linkkejä :D

Meidän muuten pitäisi joskus käydä siellä Hyvinkään Alessa, niin kun ollut puhetta :)

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Tästä puuttuu se kaiken mielenkiintoisin näkökulma aiheeseen, eli miksi valittaminen epäonnistumisen jälkeen ei ole miehille sallittua, mutta naisille se on. Meillähän on kokonainen lehdistön haara ja suuri osa naistutkimuksen tekijöistä, joiden elämän täyttää koko miesväestön syyllistäminen omista parisuhdekuvioiden epäonnistumisista. Tai ainakin merkittävä osa siitä sellaiselta vaikuttaa.

Kuka siis opettisi tämän maan naisille, että ei pidä sortua miesvihaan kun kohtaa epäonnistumisia parisuhderintamalla? Nykyinen asenne on lähinnä maksimaalista kaksinaismoralismia. Jos naiset eivät itse kykene siihen mistä vaativat miehiä (ja todellisuudessa vain pieni osa miehistä siihen syyllistyy) luopumaan, eivätkä edes sitä yritä - niin miksi sitten edes kehtaavat vaatia sitä miehiltä.

Mutu tuntumalta lankeaminen koko vastakkaisen sukupuolen syyllistämiseen on suuremmassa määrin naisten ongelma kuin miesten, ainakin julkisuudessa. Naisten aiheesta tuottamaa materiaalia ei tarvitse etsiä internetin pimeistä sopukoista, sillä sen saa ihan Hesarissa julkaistuksi.

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

Musta taas tuntuu, että naiset ei saa valittaa. Tai että naiset nyt valittaa aina vaikka eihän niillä voi oikeasti olla vaikeaa koska naisethan saa seksiä ja seuraa aina kun haluaa, kuulemma.
Tietenkin torjutuksi on tullut myös jokainen nainen, joka on joskus lähestynyt ketään. Mutta ongelma tästä vasta tulee sitten kun mies tulee torjutuksi. Sitten on helvetti irti ja ulkopuolisetkin vaarassa.

Lento Pro

Itse olen kyllä tavannut kasapäin enemmän nais- kuin miesvihamielisyyttä. Jatkuvaa lehmittelyä, akattelua ("älä ole neiti/kuin vanha akka), sukupuolittain epätasaisesti jakautuvia sukupuolivaatimuksia - ja vaatimuksia siitä, että naisen kuuluu antaa miehelle seksiä. En ole ikinä kuullut yhdenkään naisen esittävän niin törkeitä vaatimuksia miesten kehon käyttöä kohtaan kuin mihin jatkuvasti törmää jopa ihan normimediassa.

Jokainen voi katkeroitua jos jokin ihmissuhde ei mene niin kuin haluaa. Pointti onkin siinä, miten katkeroitumista käsittelee. Kun vertailee parisuhteisiin liittyviä väkivaltatilastoja, huomaa, että naiset eivät kohdista käytännössä lainkaan väkivaltaa ex-kumppaneihinsa. Miesten suorittamassa parisuhdeväkivallassa tämä taas ei suinkaan ole harvinaista. (Tämä väite ei ole sitten tyhjästä temmattu. Valtio on julkaissut joitakin vuosia sitten hienon tutkimuksen lähisuhdeväkivallasta, jossa verrataan naisten ja miesten toimintatapoja tässä urheilulajissa.)

Tulkitsen itse miesten exiin kohdistaman vainon siten, että (tietynlaisella) miehellä on
1) taipumus tulkita ero epäonnistumiseksi
2) vahvaa kykenemättömyyttä hyväksyä epäonnistumista, häviämistä tai pettymyksiä
3) vahva usko siihen, että toinen ihminen on mahdollista omistaa.

Nämä ajatuskulut olisi hyvä koettaa saada kasvatuksessa oikaistuksi kaikilta pojilta - ehkäpä jopa aikuiset miehetkin voisivat kasvattaa itseään tämän asian tiimoilta...

Kannattaa myös kysyä itseltään "Kuka kieltää valittamisen?" Naisetko? Toiset miehet? Jonkinlainen abstrakti miesyhteisö (patriarkaatti)? Olisiko sittenkin mahdollista valittaa ihan vapaasti - ja saada siitä jopa positiivista tai ainakin neutraalia palautetta - jos vain kehtaisi? Monilta miehiltä tuntuu olevan hiukan hukassa se ajatus, että samaan aikaan ei voi toimia vapaasti ja kieltäytyä asettamasta itseään tunnetasolla alttiiksi.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Mitä kohtaa et sitten ymmärtänyt, voin yrittää auttaa selvittämään ko. kohtaa sinulle?

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Tässä ajassa ois tärkeää olla jokkaiselle pienelle ihmiselle se oma yksinkertanen ja rakastava ja kiltti aikunen joka lapselle. Poikien ja tyttärien pittää saaha tutustua tuntteissiinsa ja vaphaasti onnistua ja turhautua pienestä asti. Kompastua ja nousta ja hikipäässä juosta ja palella pysäkillä ja aina pitäs jokhaisella olla joku aikunen, rakastava toimiva vastuullinen aikunen olemassa ja valhmiina kohtaahmaan hänet semmosenako hän on. Hyvän ja pahan tuulisena ja aikunen pysys rauhassa, lohuttas ja ohjais ja neuvvois lasta ja antas ajan kasvattaa pientä lasta.

Isompana lapsella ois sitte jo ittelä kyky kannustaa ja rohkasta ja lohuttaa itteäko varsinaisten hellustamisten aika tullee ajankohtasiksi, mutta pohja luuaan jo pikkusena.

Kiitos plokistasti ja kirjotuksesi on mainio, piti vaan syventyä tavalista enämpi, että pääsin jyvälle.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Kirjoitat aivan mielenkiintoisesta aiheesta, kaverisektori tai -vyöhyke on pariutumisen piirissä esiintyvä ilmiö, jonka toimintalogiikkaa on hyvä analysoida.

Petterssonin ongelmana vaikuttaa olevan, että hän sekoittaa "hyvinä tyyppeinä" itseään pitävät, seksiä etsivät panomiehet "kiltteihin miehiin". Nämä "nice"-sanan merkitykset ovat jopa toistensa täydellisiä vastakohtia. Pettersson hyökkää kilttejä miehiä vastaan väittämällä, että he oikeasti hakevat vain seksiä - ja suorastaan vaativat sitä - eli eivät olekaan kilttejä.

    «Useiden feministien mukaan kyseessä on pelkkä kuviteltu tila, jossa sovinistiset miehet olettavat pääsevänsä harrastamaan seksiä palkkioksi siitä, että käyttäytyvät “normaalisti”, “kivasti” tai jopa “ihanasti” naispuolisen ystävänsä seurassa. [...] Ymmärrän feministitovereitani hyvin. Jos kaverisektorin idea perustuu olettamukseen, jonka mukaan naisilla on velvollisuus harrastaa seksiä miesten kanssa, kunhan miehet vain täyttävät tietynlaiset hyvän käytöksen kriteerit, on koko käsite absurdi ja vastenmielinen.»

Voisiko "velvollisuus harrastaa seksiä" olla vain feministitovereiden tulkintaa? Toiveet seurustelusta - tai ehkä vain seksin saamisesta - tulkitaan seksin vaatimiseksi. Ne kiltit miehet, jotka helpoimmin joutuvat kaverisektorille, tyypillisesti etsivät parisuhdetta, eivät seksiä!

Voisiko kyse olla tarkoituksellisesta syyllistämisestä?

Pitkät parisuhteet ovat paljolti sosiaalista vaihtoa, jossa nainen saa turvallisuutta ja palveluja lisääntymismahdollisuutta vastaan (esim. Baumeister 2004). Pelkissä seksisuhteissa taas on paljolti kyse geeneistä kauppatavarana - hyvien geenien omistajan ei tarvitse antaa vaihdossa muuta. Miehet, joilla ei ole hyviä geenejä, joutuvat tarjoamaan muita hyödykkeitä - olemaan kilttejä. Tässä tulkintakehyksessä kaverivyöhykkeellä elävä mies helposti jää antajapuolelle. Tämä toki voi synnyttää odotuksia ja jopa vaatimuksia vastavuoroisuudesta, joskin miesten riskinottoihin sisältyy myös kyky luopua epäonnistuneista sijoituksista. Hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta miehille on selvää, että vaatimuksia on vaikea esittää, ruikuttaminenkin on realistisempaa.

Tähän ihmisen luontaiseen sosiaaliseen vaihtoon sisältyy se, että saajapuolelle jääminen aiheuttaa syyllisyyden tunteita. Syyllisyyttä vastaan taas on olemassa helppo puolustusmekanismi - toisen osapuolen syyllistäminen, ainakin siinä vaiheessa jos suhde käy rasitteeksi ja siitä halutaan jo päästä eroon.

Viha kilttejä miehiä kohtaan on ymmärrettävää, jos nainen katsoo ansaitsevansa jotain parempaa. Olisiko sitten kyse jonkin sortin seksuaalisesta luokkavihasta, jossa halutaan identifioitua parempaan kastiin?

Mainintasi tuo myös esille kysymyksen, ajattelevatko feministit kovinkin rutiininomaisesti kaikkien miesten haluavan vain seksiä? Ja naisten pakottamista? Saattaisiko feministien epäily miesten motiiveista joskus mennä liioittelun puolelle?

Jopa Pettersonin mainitsema Elliot Rodger valitti myös jäävänsä vaille rakkautta, vaikkakin seksiin hänellä vaikutti olleen erityinen tarve. Pettersson ei vaikuta ymmärtävän Rodgerin pitkästi kuvailemaa perusongelmaa. Rodgeria harmitti, että vaikka hän käyttäytyi "normaalisti" - siis oli ainakin omasta mielestään erityisen kunnollinen ja kohtelias, naiset palkitsivat seksillä juuri sellaiset paskiaiset, jotka kohtelivat naisia kuin käyttötavaraa.

Ongelma siis oli kokemus, että toiset saivat ilmaiseksi, mutta itse ei saanut edes investoimalla. Tämäntyyppiset tilanteet yleisesti synnyttävät epäoikeudenmukaisuuden tuntemuksia, jotka voivat johtaa jopa kostoon.

Kyse ei siis sinällään ollut vaatimisesta.

Yksi seikka mikä kaverisektorille joutuessa joskus aiheuttaa katkeruutta, hieman edellämainittuun liittyen, on se että naiset voivat joskus häikäilemättä käyttää näitä "kavereita" hyväkseen. Kaverimies yrittää siirtyä seurusteluun, riiausprotokollan mukaisesti tarjoaa kaikkea kivaa, maksaa viulut ja vie naista tämän pyynnöstä jopa yökerhoihin, vain jotta nainen voisi etsiä sieltä todellisia naistenmiehiä!

Tässä voi vaikuttaa myös se, että miehet eivät päädy kaverisektorille vahingossa tai tarkoituksella, vaan nainen saattaa antaa signaaleja, jotka mies tulkitsee liiallisen rohkaisevasti. Tällaisissa tapauksissa kyse voi olla ylitulkinnasta, mutta voi johtua naisen koettelusta seksuaalisella viehätysvoimallaan, vaikka todellista kiinnostusta ei olisi.

Katkeruutta voi aiheuttaa myös fiksujen miesten ongelma (ks. myös Ruukinmatruunan karmea ja nihilistinen päätelmä). Vanhemmat ja kulttuuri ovat antaneet ymmärtää, että olemalla ystävällinen, kunnollinen ja ahkera, saisi naisten ihailun. Todellisuudessa näin ei aina ole, varsinkaan nyky-yhteiskunnassa - onko asiasta valehdeltu? Se voi synnyttää katkeruutta.

Aiheesta on kirjoittanut ainakin psykologi Jesse Marczyk, joka on tehnyt monia samoja päätelmiä. Vaikuttaisi, että ilmiö on selvästi sukupuolittunut, mikä nähtävästi aiheutuu luontaisista sukupuolirooleista.

Vesa Lehtinen

Rodgerilla oli myös rasistia määritteitä, kuten "miksi orjien jälkeläiset saavat" kun hän ei saa, vaikka on ainakin puoliksi valkoinen. Mistä hän päätteli, että miehet, joilla on tyttöystävä, automaattisesti hyväksikäyttävät näitä naisia? Paitsi oletuksella että kaikki mustat käyttäytyvät kuin gangsta-rapperit? Vai projisoiko hän oman asenteensa näihin miehiin, jotka olivat naisten mielestä mukavampia? Ja jos hänen kohteliaisuutensa oli tarkoitushakuista, kuinka helposti se näkyi päälle?

Naiset ovat ihmisiä eivätkä kaikki naiset halua samoja asioita piirre joka on ilmeisesti jopa joillekin akateemisesti koulutetuilla (kuten Marcyk) vaikea käsittää. Akateemisilla vain on hallussaan enemmän (pseudo)tieteellistä retoriikkaa, joilla näyttää fiksummalta kuin onkaan (mikä meikäläisen mielestä vertautuu "olen niin fiksu, miksen silti saa"-asenteeseen). He voivat suorittaa syyllistämisensä opinnäytteinä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Viimeinen lause on kiintoisa. Löytyisiköhän sille miesten puolelta vastineita? :D

Vesa Lehtinen Vastaus kommenttiin #8

Tarkoitin nimen omaan miespuolisia akateemisia jotka pistävät naisten syyllistämisensä opinnäytteisiinsä.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #12

Suomessa on kirjoitettu suurin piirtein yksi naisten valtaa kriittisesti käsittelevä opinnäyte.

Sen sijaan on arkipäivää, että nais- tai sukupuolentutkimuksen piiristä tulee opinnäytteitä, joissa kirkkain silmin väitetään jopa, että perinnöllisyystieteen yli satavuotinen historia Mendelistä alkaen olisi ollut vain pyrkimystä perustella heteronormatiivisyyttä. Varmaan myös patriarkaattia, tms.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Hyvä huomio, että tiedettä saatetaan käyttää retorisena välineenä oman poliittisen edun ajamiseen. Tämä on juuri sitä, mistä naistutkimusta on epäilty. Tällaisten epäilysten toteennäyttämiseen ei kuitenkaan näyttäisi olevan helppoa keinoa. Eräänä indikaattorina näkisin sen, että rehellisellä mielellä liikkeellä olevat pyrkivät auttamaan eivätkä demonisoimaan, kuten Pettersson tekee hyvin käyttäytyville miehille.

Mainitsemasi rasismi on nähdäkseni ilmiö, johon vaikuttaa seksuaalinen kilpailu. Jos Rodgerin ongelmana oli seksuaalisessa kilpailussa häviäminen, se varmasti saattoi synnyttää myös rasistisia näkemyksiä. Rasismiin vetoaminen on kuitenkin erikoinen ad hominem -argumentti, kun tarkastellaan psyykkisistä ongelmista kärsinyttä henkilöä. Jos itsemurhaan päätyvällä henkilöllä on sosiaalisista ongelmista aiheutuneen masennuksen johdosta rasistisia näkemyksiä, pitäisikö hoidosta ja henkilön ongelmien käsittelystä luopua, koska henkilö on rasisti? Vai voisiko rasismista kenties "parantua" samalla kun ratkaistaan masennuksen taustalla olevia ongelmia?

    «Mistä hän päätteli, että miehet, joilla on tyttöystävä, automaattisesti hyväksikäyttävät näitä naisia?»

Päättelikö hän tällaista? Hänhän vain harmitteli, että tytöt tykkää nimenomaisesti huonosti käyttäytyvistä pojista. Tämä on täsmälleen sama ilmiö kuin mistä Ruukinmatruuna kirjoitti:

    «koulukiusaajat, pahikset ja antisosiaaliset yksilöt ovat tyttöjen preferenssilistalla hyvin korkealla, kun taas koulussa hyvin pärjäävät, kivat ja mukavat pojat ovat siellä yökötyslistalla

Nähdäkseni pahoista pojista tykkääminen on ihan naisten itsensäkin usein tunnustamaa. Suomalaiselta naisten jutustelufoorumilta poimittua:

    «tykkään pahoista pojista :DD kerran jätin yhen jätkän sen takii ku se oli liian kohtelias ja en kestäny sen kohteliaisuutta! :D joka välis piti olla niin herrasmies ja kohtelias, HYI»

Tämä on täsmälleen ja kaikki se mistä Rodger valitti. Tietenkään se ei tarkoita, että kaikki naiset tykkäisivät vain mulkeroista, missä kohtaa Rodgerin masentunut yksisilmäisyys teki tenät. Ilmiöstä itsestään silti on paljon kokemuksia ja sitä on hieman tutkittukin.

Lento Pro Vastaus kommenttiin #21

Mietin tässä naisiin/tyttöihin ja miehiin/poikiin kohdistuvia vaatimuksia. Piilo-opetussuunnitelma odottaa pojilta omaehtoista aloitteellisuutta, auktoriteettien sopivaa haastamista, ajattelemattomuutta, itsenäistä pojat on poikia -säätämistä. Tytöiltä se taas odottaa rauhallisuutta, hoivaavuutta, vastuullisuutta, kuuliaisuutta ja ahkeruutta.

Tytöt pärjäävät koulussa paremmin, koska heihin kohdistettu piilovaatimus vastaa paremmin näkyviä, varsinaisia pyrkimyksiä. Luonnollisesti poikiin kohdistuvat sosiaaliset odotukset tarttuvat myös tyttöihin. Ja tyttöihin kohdistuvat odotukset poikiin. "Villi tyttö" voi olla suosittu, mutta pidetäänkö häntä toivottavana tyttöystävämateriaalina? Samoin "kiltti poika" ei ole sellainen kuin miehen kuuluisi. Em. takia oisi tärkeää, että miehet lähtisivät hartijavoimin laventamaan omaa oikeuttaan olla monenlaisia. Monet esteistä syntyvät miehillä - kuten naisillakin - ryhmäodotuksista, joita miehet itse ylläpitävät. Jos odotuksia saadaan muutettua ja rooleja lavennettua, myös ihmisten ajattelu laventuu. Tähän feministit ovat pitkään pyrkineet ja monissa kohdin myös onnistuneet, vaikka työsarkaa edelleen riittääkin. Toivottavaa olisi, että yhä useammat miesasialiikkeet lähtisivät nekin entistä vahvemmin tähän yhteiseen urakkaan mukaan. (Good Men Project esimerkiksi on hieno hanke.)

En ala seurustella kenenkään kanssa vain siksi, että hän on peruskohtelias eikä heitä roskia kadulle. On tosin niin että (tässä lisää kopioitavaa keskustelupalstalta) minä pidän kohteliaista ja ystävällisistä miehistä, mutta se, että koettaa jotensakin elää kategorisen imperatiivin mukaan, ei ole mikään uhraus. Oikea, hyvä kiltteys on moraalista ja sosiaalisesti harkitsevaa toimintaa, ei miellyttämisenhalua eikä jalkarättinä olemista.

En myöskään halua puolisoa tai panokumppania, joka selostaa, kuinka "naisiin ei uskalla koskea, koska ne soittaa heti poliisin." Öh. Siinä kunnioitetaan naissukupuolen älyä, logiikkaa ja tilannetajua niin että ihan imarrelluksi itsensä tuntee. Katkeroituminen tekee kitkeräksi. Sitä - ja salaliittoteorioiden kehittelyä - pitäisi varsinkiin ihmissuhteisiin liittyen välttää viimeiseen asti. (Ja erityisesti masentuneiden. Masennukseen kuuluu usein aimo annos suhteellisuudentajuttomuutta ja joskus jopa lievää paranoiaa, mikä on hyvä tiedostaa.)

Valitukset "friend zonesta" ovat vähän samaa tavaraa kuin "olispa Joku". On inhimillistä tuntea joskus yksipuolista ihastusta tai rakkautta kaveriinsa - itsellekin on niin käynyt - mutta pois se minusta, että olisin alkanut murjottaa, koska hän ei katsonut voivansa antaa minulle itsestään sellaita, mitä olisin halunnut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ystävyytemme ei olisi arvokas. On hyvä ettei hän yrittänyt, olisimme vahingoittuneet molemmat. Rakastuin häneen siksi, mitä hän on - olen hänen ystävänsä siksi mitä hän on. Friend zonesta puhuvat suhtautuvat minusta ihmissuhteiden ja ystävyyden merkitykseen vähätellen. Aivan kuin vain yhdenlaisella ihmissuhteella olisi arvoa.

Ja ehkä niin monille miehille onkin? Ehkä mieskulttuuri totuttaa miehet siihen, että muut ovat kilpakumppaneita, ja puoliso - joskus harvoin muutkin naiset - tekevät sen ainoan poikkeuksen, ovat ainoita, joille voi puhua ilman kasvojen tai kontrollin menettämisen ja häviämisen riskiä? Naiset saavat läheisyyttä ja ymmärrystä muiltakin kuin puolisoiltaan. Ehkä miesten tulisi aktiivisesti pyrkiä samaan parantaakseen hyvinvointiaan? Riippuvuus yhdestä tai kahdesta ihmisestä ei tee hyvää psyykelle tai persoonalle.

Ehkä pariutumisongelmia edistävät tietystä ajattelusta seuraavat toiminnan taktiikat? Olen "löytänyt" omat puolisoni harrastepiireistä. Meillä on ollut paljon puhuttavaa ja kovasti hauskaa. Kuvittelin aikanani, että olen surkea sääliö ja läheisriippuvainen, joka kelpuuttaisi kenet tahansa, mutta sitten tajusin, että ei, en ole. Mieheni ovat olleet tietynlaisia ja olen osoittanut heille kiinnostustani juuri siksi, mitä he ovat. Huomasin langenneeni ajattelussani vähän samoille urille kuin jotkut miehet sanoessaan "Kyllä nainen aina saa." Ei. Naisiakin on ujoja, rumia, huono-onnisia, hiljaisia, vanhoja, vammautuneita, kyynisiä, ja niin edelleen. Liian kauan vain on ollut niin, että "nainen" määrittyy jonakin sellaisena, mitä mies voi haluta. Toisin sanoen katseen kohteena. Se on tragedia paitsi siksi, että se kieltää naiselta aktiivisen toimijuuden, myös siksi, että se tekee (hetero)miehen sokeaksi omalle haluttavuudelleen. "Haluttavaa on vain sellainen, mitä minä voin haluta, ja tätä haluttavaa minä kutsun naiseksi." Tällainen (yleensä ei kovin tietoinen) ajattelu laittaa meidät kaikki elämään aika ahtaaseen laatikkoon.

Ajatus ihmisestä, joka huokailee "olisipa Joku", nostaa niskakarvat pystyyn. Ei Kukaan halua olla Joku, ja siksi Kukaan ei tule Jonkun saappaita täyttämään. Ehkä siis ei pidäkään etsiä jokua vaan ihan ylipäätään tutustua ihmisiin. Kaikenlaisiin ihmisiin. Viettää aikaa ihmisten kanssa, joista pitää. Puhuu asioistaan ja kiinnostuksenkohteistaan ja kuuntelee ja kommentoi, kun toinen puhuu asioistaan ja kiinnostuksenkohteistaan. Jos itseään tahtoo muuttaa jotenkin, niin koettaa tulla sinuksi itsensä kanssa, tehdä itsestään mahdollisimman helposti lähestyttävän ja kiinnostuttaa itsensä asioista, joita tehdään ryhmässä - ehkä jopa sellaisessa, jossa on edustettuna monia eri sukupuolia. Ihminen on kaikkein vetävimmillään, kun se puhuu jostain tai tekee jotain mistä se on tosi kiinnostunut...

En tiedä, onko näissä ajatuksissani järkeä.
Toivon että jossain ainakin.
Ja toivon että tämä hieman valotti yhden feministin ja promaskulinistin ajatuksia tästä aiheesta.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #59

Tällaiset kysymykset kulttuurin vaikutuksesta ovat tärkeitä sen selvittämisessä, mitkä ihmisen käyttäytymisen piirteet ovat kulttuurisia ja mitkä luontaisia.

Toinen selitys mainitsemillesi odotuksille on se, että ne ovat luontaisia. Pojat haastavat auktoriteettejä, koska se on pyrkimystä edetä sosiaalisessa hierarkiassa ylöspäin. Miksi heillä on pyrkimys siihen? Koska tytöt - tai siis naiset - ovat kiinnostuneempia miehistä jotka ovat hierarkiassa korkealla. Pariutuminen korkean sosioekonomisen statuksen omaavan miehen kanssa merkitsee statuksen saamista itselle ja parempia lähtökohtia yhteisille lapsille. Tästä aiheesta on paljon tutkimuksia, eikä ihminen vaikuta eroavan tämän käyttäytymisen osalta useimmista muista kädellisistä, joilla myös on vastaavia statushierarkioita.

Kuitenkin on niin, että kulttuuri varmasti sekä voimistaa että vaimentaa luontaisia käyttäytymismalleja. Luontaisia käyttäytymismalleja ei myöskään ole mitään perustetta ylläpitää - sellainen olisi naturalistiseen virhepäätelmään syyllistymistä. Silti realiteetit kannattaa ymmärtää, sekä myös se, että ne luontaiset käyttäytymismallit lopulta aina ovat jollain tapaa tavoitteidemme taustalla.

    «Friend zonesta puhuvat suhtautuvat minusta ihmissuhteiden ja ystävyyden merkitykseen vähätellen. Aivan kuin vain yhdenlaisella ihmissuhteella olisi arvoa.»

En tiedä mitään niin raivostuttavaa kuin se, että kun haluaisi puolison ja valittaa yksinäisyyttä, joku valopää sanoo: "No onhan sinulla ystäviä!" Ei, ystävät eivät korvaa kumppania, koska ainakaan samaa sukupuolta olevien kaverien kanssa on hankala lisääntyä. Aivan sama kuin jos on nälkä, joku sanoisi että onhan sulla kiva auto.

Tietenkin ystävyyssuhteillakin on oma arvonsa, mutta lisääntymiskumppanin tai -kumppanien löytäminen on aivan kaikilla lajeilla tärkein tarve, mikä näkyy ihmisenkin tunne-elämässä varsin keskeisesti.

Miesten välinen kilpailukaan tuskin on vain "mieskulttuuria", kun kilpailu naaraista on [lähes] universaalia kaikilla lajeilla. Ihmisilläkin se on lähtökohtaisesti nollasummapeliä ja kilpailusta voi luopua vain jäämällä yksin. Kuitenkin, koska miesten yksi kilpailustrategia on tarjota palveluja ja muita hyödykkeitä seksistä, kääntyy asetelma osittain jopa toisinpäin ja naisetkin joutuvat kilpailemaan miehistä, jos parisuhdetta haluavat. Tällöin ne rumat ja vammaiset naisetkin voivat vetää lyhyen tikun. Kannattaa siis huomata, että "nainen saa aina" pitää aika pitkälle paikkaansa seksin suhteen, muttei parisuhteiden.

Käyttäjän IsaniaHkkinen kuva
Isa Häkkinen Vastaus kommenttiin #21

Tässä kohtaa unohtuu nyt että huonosti käyttäytyvät pojat ovat usein myös mielenkiintoisia poikia. Se kaveri joka on kiltti, mukava ja hyväkäytöksinen, on yleensä myös uskomattoman tylsä. Jos on elämännälkäinen ja kokemushaluinen nainen, se ympäriinsä säätävä, kotiviiniä tissutteleva, sopivasti renttu kolmekymppinen teini, jonka elämän täyttää hupsu puuhastelu, jokin hyödytön taidealan opiskelu, kaverit, bändiprokkikset ja holtiton juhliminen tarjoaa huomattavasti enemmän sisältöä elämään kuin joka mamman unelmavävy joka tahtoo pysyvään parisuhteeseen, pukeutuu kauluspaitoihin arkipäivinäkin, on asiallisessa ja sisäsiistissä toimistoduunissa, omistaa kultaisennoutajan ja käyttää alkoholia muuten kuin ruoan kanssa nautiskellen korkeintaan kerran kuussa. Mieluummin otan sen rajatapausalkoholistin kuin mukavan tyypin joka osaa avata ovia. Ja se on luultavasti parempi myös sille unelmavävylle.

Olavi Mansikka

varmaan on ns kaverisektori. itse yksinkertaistaen ymmärrän tilanteen jossa toiselle syttyy tunteet toiselle ei. Ja kun seksi kuuluu parisuhteeseen niin kait sillä yrittää selventää asiaa toiselle. Itse olen sinkku ja pitkään ollut. joskus aikaja sitten kuvittelin että päätyisin parisuhteeseen. naisten vastine tilanteessa kun mun tunteet ei liikahtaneet oli mitä sitten olet sinkkupalstalla tapaamisessa jne... kyllä siinä tunsi itsensä lihapalaksi. Ei se huono käytös pelkästään miesten yksinoikeus ole,..

Vesa Lehtinen

Voi olla, että Pettersson yleistää liikaa mahdollisesti henkilökohtaisten huonojen kokemusten perusteella. Toisaalta nk. "mukava kaveri" voi hyvinkin ymmärtää, että tunne ei ole aina molemminpuolinen ja hyväksyä asian. Elämä on sellaista kuin se on.

Sitten on ne "mukavat kaverit" jotka rutisevat etteivät kelpaa ja alkavat vihata kaikkia naisia koska eivät saa. Ääritapauksena tämä omien asenteiden aiheuttama katkeruus puretaan väkivaltana.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Kallistun näissä asioissa tekojen puolelle eli mies tekee mitä miehen on tehtävä. Kun se oli ajankohtaista sovelsin: nainen... Pieleen meni usein ja kärvistelin, mutta siitä vaan sitten taas eteenpäin.

Sanoisin, että elämä ja nuoruus on liian lyhyt tuhrattavaksi teoretisointiin. Toisaalta voihan olla, että osalle riittää teoriat ja niissä onnistuminen, mutta sanoisin, että tässä nimenomaisessa asiassa kannattaa tekeminen teorioita enemmän. Meinaan että kun sitten vanhana muistelee mennyttä :)

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

Vastineesi ei ole niin kaunista luettavaa kuin Juuson, mutta luulenpa että miljoonat miehet ovat valmiit yhtymään kokemuksensa kautta tähänkin karumpaan näkemykseen.

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

Uskomatonta, että kirjoitat tälläistä epätieteellistä ihmisten mielenterveydelle haitallistra tuubaa terve.fi-nimiselle sivustolle. Pitäis varmaan laittaa tuonnepäin palautetta.

Olavi Mansikka

ei ihan aiheeseen mutta ehkäpä sieltä voi tällä tavalla päästä pois

http://vivas.fi/hyva-esimerkki-siita-kuinka-varakk...

Käyttäjän perkelix kuva
Martin-Éric Racine

Kaverisektori viittaa pikemminkin siihen, että naisosapuoli haluaa saada kaveruudesta kaikki haluamaansa irti (yleensä: hengistä tukea koska vaan ja nyt heti koska tämä on sellainen päivä), antamatta miesosapuolelle haluamaansa (yleensä: fyysistä läheisyyttä eli seksiä, silloin tällöin kun ehditään).

Lainaus Craig's list's klassikosta:

"You used him for emotional intimacy without reciprocating, in kind, with physical intimacy."

Lento Pro

Kun minä naisena olen jäänyt kaverisektorille, niin miten olen voinut saada siitä "kaiken irti"?

Taas kivaa stereotypiointia siitä, että kaverisektori muka olisi vain miesten etuoikeus. Ja siitä että mies ei voisi haluta nimenomaisesti läheisyyttä ja ymmärtämystä. Eli taas kerran samaa roolien uusintamista.

Ystävyyteen kuuluu toisen tukeminen silloin kun toisella on vaikeaa. Joskus sitä ei jaksa, mutta oletusarvoisesti näin on. Ikävä, jos tällainen ystävyys on joillekin miehille noin vierasta.

Käyttäjän IsaniaHkkinen kuva
Isa Häkkinen

Koska naiset eivät halua fyysistä läheisyyttä, ja miehet eivät halua emotionaalista läheisyyttä?

Se on se kaveruuden pointti, että siitä saa henkistä tukea "koska vaan". Tosiystäville voi soittaa mihin tahansa aikaan päivästä jos tuntuu tarpeeksi pahalta, ja tosiystävä tulee kylään ja tuo mukanaan suklaata, jallua ja paketin nessuja ja auttaa pääsemään yli sellaisista päivistä, koska tosiystävä paitsi välittää, myös tietää saavansa yhtä lailla tukea kun sitä tarvitsee. Seksin odottaminen palkinnoksi siitä että välittää jostakusta on juurikin sitä naisten esineellistämistä ja ystävyyden teeskentelyä jotta saisi tussua.

Kaikki sääli ja sympatia jokaiselle naiselle joka pitää lähipiirissään kaltaisiasi ihmisiä, jotka oikeasti ilmeisesti ajattelevat että nainen tekee väärin jos ei ota poskeen aina saatuaan tukea rankoissa elämäntilanteissa. Pärjäämme paremmin ilman "ystävyyttäsi".

Käyttäjän IsaniaHkkinen kuva
Isa Häkkinen
T Piepponen

Kaverisektoreihin asti pääsevät ovat sentään normaaleja.

Pitäisi syyllistää tehokkaammin niitä, jotka eivät koskaan pääse edes sille sektorille.Jotakin syvästi problemaattista ja jopa pahuutta on kaverisektoreita tuntemattomissa. Tuon pienen moniepäonnistujien ryhmän syytä on vähintään koleran leviäminen ,suvaitsemattomuus, sekä myös ilmastonmuutos. Ehkä myös lama saattaa olla tuon ryhmän syytä.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Sillä feminsimi tekee myös miehistä voimakkaita.

Jasso.Miehet ovat miehiä ja naiset naisia.Molempia yhdistää yllätys,yllätys samat vaikeudet??Ihmissuhde rintamalla,ei säästy tytöt eivätkä naiset torjutuksi tulemiselta.

Naisten ja tyttöjen kohdalla on vielä lisänä "omien"vaatimukset ja henkinen väkivalta erilaisuutta kohtaan.Tyttöjen keskuudessa henkistä väkivaltaa esiintyy poikia enemmän.

Ulkonäkö paineet ja muut aiheuttavat monelle tytölle loppuelämän traumoja joista he eivät selviä koskaan.Aiheuttajina omat joukot.

Naisvaltaisilla aloilla esiintyy eniten kiusaamista ja selkään puukottamista.Naisten halu olla "pomo" näkyy hyvin työpaikoilla joissa ei miehiä ole kuin marginaalissa.Kahvipöydästä nostuasi ja selän käännettyäsi alkaa ruotiminen.

Feminismi oli ajatuksena kai hyvä mutta kun sen omivat femakot jotka vihaavat miehiä on aate menettänyt merkityksensä.Biologisia tosiasioita vastaan ei voi taistella.Kun lähdette tekin,feministit siitä että ihminen on erilainen ,oli se mies tai nainen,se on yksilö,voisi helpottaa taistelussa toisianne vastaan.

Yhteiskunta asettaa jo erilaiset vaatimukset naisille ja miehille eli lähdeppäs politiikan kautta rakenteita muuttamaan.Sosiaalinen asema vaikuttaa myös ihmisiin ja sitäkin myöten siihen miten he toisiaan kohtaavat.

Lento Pro

Kiva kuulla että vihaan miehiä.
Kerropa lisää uusia asioita minusta.

Vakavasti puhuen, kannattaisiko mieluummin tutustua moderniin liberaaliin feminismiin kuin uusintaa tuollaisia kaikkien elämänlaatua heikentäviä stereotypioita?

Miksi mustamaalata sellaista, minkä selkeästi tuntee heikosti?
Miksi vaikeuttaa sellaisten ihmisten työtä, jotka koettavat parantaa naissukupuolen mahdollisuuksia toimia vapaasti yksilöinä yhteiskunnassa?
Mitä koet siitä kostuvasi, Ilona Oksanen?

Feminismi tekee myös miehistä voimakkaita, koska miehet eivät elä tyhjiössä. "Miehet ovat miehiä ja naiset naisia" on tautologia, joka ei todista mitään, koska se ei kerro mitään siitä, mitä naiseus ja mieheys on. Kummallakin toki on samantyyppisiä haasteita ja ongelmia, mutta sosialisaation paine luo myös tilanteita, joissa erot ovat enemmän tai vähemmän päinvastaisia - kuten esimerkiksi vaatimusn hoivata ja hoivaamisen mahdollisuuden estäminen.

Eivät vain naiset ja tytöt uusinna naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Kyllä miehet yhtä hyvin uusintavat miehiin kohdistuvaa. Ehdoton enemmistö fyysistä väkivaltaa kokevista on myös miehiä.

On omituinen ajatus, että feminismi olisi omittavissa. Feminismi ei ole yksi vaan monta. Siksi sitä/niitä ei myöskään voi omia. Biologiset tosiasiat taas... Noh. Tähän päivään mennessä ei ole kyetty sanomaan, mikä tarkalleen on biologista ja mikä kulttuurista. Tapamme nähdä määrittää sitä miten tajuamme näkemämme - myös sukupuolet. Feminismi on ensisijaisesti eron kunnioittamista; erilaisuuden huomioimista ja mahdollisuuden antamista erilaisuudelle. Mutta kukaan yksilö ei ole yhteisskunnallisesta vaikutuksesta vapaa. Olemme oppineet kielen ja kasvaneet kulttuuriin, joten meidät on myös kasvatettu miehiksi ja naisiksi. Toisaalta feminismissä on vahvasti läsnä se tilastollinen tosiseikka, että erot ovat suurempia sukupuolen sisällä kuin sukupuolten välillä. On omituista, että joku, joka katsoo tietävänsä tarpeeksi kritisoidakseen feminismiä ei muka tätä tietäisi. Vieras tuntuu olevan myös feminismin toinen wanha cunnon hokema: "Henkilökohtainen on poliittista."

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Mainitsisin vielä, että hyvin suuri osa elokuvista kertoo kaverisektorilta karkaamisen legendoja. Sunnuntaina tuli Neloselta Adventureland, jossa perusnörtti lopulta sai Kristen Stewartin (monessa kyselyssä yksi seksikkäimmistä näyttelijöistä) näyttelemän tytön, sen jälkeen kun tämän paha poikaystävä oli jäänyt kiinni pettämisestä. Sama teema toistuu joka toisessa poikien elokuvassa (Hämähäkkimies, Transformers, vain pari viimeaikaista mainitakseni) - joka toisessa naisten romanttisessa elokuvassa kiltti tyttö onnistuu kesyttämään naistenmiehen (Dirty Dancing ja lukuisat muut klassikot). Juuri ne samat teemat, jotka ajoivat Elliot Rodgerin laajennettuun itsemurhaan, vaikuttavat olevan pariutumiskulttuurin ongelmatilanteiden keskiössä, josta kerrotaan myyttisiä pelastumistarinoita.

Jos Elliot pettyi siihen, ettei kohtelias nörtti tosielämässä saanutkaan prinsessaa, voisivatko Petterssonin kaltaiset feministit olla pettyneitä siihen, etteivät saa kesytettyä pahoja poikia? Voisiko kilttien miesten demonisointi olla osa pyrkimystä herättää pahojen poikien huomiota?

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Vertaus hieman sivusta.
Kun Leipzigin kanttorin virkaan valittu hra Graupner (1723) ei ottanut virkaa vastaan, siihen tuli valituksi J.S. Bach. Muuan raatimies pääsi historiaan lausunnollaan:
"Kun parasta ei saatu piti tyytyä toiseksi parhaimpaan."
Voi siis joskus olla jopa onnellista, että ensimmäinen ehdokas kieltäytyy tai homma muuten vain menee pipariksi. :D

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Ongelma on kai enimmäkseen siinä, että kusettaa itseään ja antaa itseään kusettaa. Ongelma tosiaan ratkeaa siinä kohtaa, kun oppii tekemään eron sen välillä mitä haluaa tehdä ja mitä pitää tehdä. Se taas tulee kokemuksesta.

Tekstin ongelma on lähtökohta, että aikuiset jotenkin antavat mallin johonkin. Malli on vertaismalli. Malli on viihteen tarjoama malli.

Vanhempien osuus on kiistanalainen, jopa epätodennäköinen. He antavat lapsilleen geenit ja jos kotiolot eivät ole täysin katastrofaaliset, lapset taipuvat lähinnä niiden mukaan. Mutta opitut vuorovaikutustaidot tulevat lopulta kodin ulkopuolelta. Kodin mallit häviävät todellisuudelle, mutta voivat toki toimia lisäpontena.

Paras kotiympäristö on kai sellainen, jossa ei valehdella tai teeskennellä. Se taas on nykystandardien vastainen. Vanhempia ohjeistetaan olemaan näyttämättä tunteitaan tai teeskentelemään niitä riippuen siitä pidetäänkö niitä yhteisön normien mukaan hyvinä vai ei.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

"Kaverisektoria" saattaa helpottaa jos tunteet selvitetään puolin ja toisin. Usein tunteiden salaaminen tekee suhteesta kuluttavan ja vaikean.
On hyvin yleistä, että oppilas rakastuu opettajaansa tai potilas terapeuttiinsä. Tätä epäsymmetristä suhdetta ei kuitenkaan voi luokitella kaverisektoriin. Kuitenkin jokaisen opettajan ja terapeutin ammattitaitoon kuuluisi osata käsitellä tällaista tilannetta.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

- "Sitten kun näin ei käykään, alkavat alatyyliset ja naisvihamieliset syytökset naisten kelvottomuudesta ja sielullisesta heikkoudesta, joka ohjaa heitä valikoimaan ainoastaan kusipäisiä seksikumppaneita"

En minä ole nähnyt syytöksiä kelvottomuudesta tai sielullisesta heikkoudesta siinä yhteydessä, kun joku on todennut naisten suosivan kusipäisiä seksikumppaneita. Mitä kelvotonta tai sielullista heikkotta siinä on, jos nainen haluaa seksikumppanikseen määräilevän ja itsevarman johtajatyypin? Ei minusta ainakaan mitään.

Käyttäjän NanaBlomqvist kuva
Nana Blomqvist

Hahaaa, kukapa olisi uskonut että Laasanen on "tarjonnut" oman tulkinnan tässä kohtaa. Tämä Aromaan kirjoitus oli hyvä!

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Tämä lienee maailman ainoa keskusteluaihe, jossa erilaisten näkemyksien esille tuomista pilkataan perusteluista riippumatta.

Käyttäjän NanaBlomqvist kuva
Nana Blomqvist

hassua vaan miten kirjoittaja nostaa asiat esille hyvin selkeästi, ja sitten Laasanen tulee ja esimerkillistää ongelmakohdat...itsellään (taas)

Meri Virta

Höpsis! Kaverisektori on naiselle täysin ongelmaton tila. On vain hauskaa, kun on ystäviä. Ei se haittaa jos ystävä haluaa seksiä. Ei siitä tarvitse välittää. Ei vaan anna.

Olavi Mansikka

ei se miehenkään ole pakko antaa jos ei halua. en mä nyt ihan kaikkien kanssa s'änkyyn hyppäisi vaikka mies olenkin.

Meri Virta

Totta. Tarkoitin että kaverisektori ei ole ongelma sille joka haluaakin olla vain kaveri.

Lento Pro Vastaus kommenttiin #51

Ja mielestäsi mies ei voi haluta olla kaveri naisen kanssa?
Niin tympeää sakkia, että ei voi ees kaverustua.
Ja nainen sitten ei taas voi haluta sitä fiktiivistä miestä, joka haluaa olla vain kaveri?
Niin tympeää sakkia, että ei voisi lainkaan sammal kostua.

On olemassa monensorttisia ihmissuhteita. On tullut muutamia nähtyä ja kyllä, miehet ja naiset voivat olla kavereita. Joskus seksuaalisella virityksellä miehen puolelta, joskus naisen puolelta, joskus ei kummankaan ja joskus molempien. Joskus viritys on tiedostettu, jopa vitsailun aihe, joskus siitä vain spekuloidaan tai toinen osapuoli ei sitä huomaa. Joskus toisen tunteisiin suhtaudutaan kunnioituksella vaieten.

Olisi jo aika hyväksyä normiksi se, että naisella voi olla muutakin annettavaa kuin pesä ja mies voi haluta naiselta muutakin kuin pesää. Mm. tätä on ystävyys. Ja tässä mielessä myös friend zone on käsitteenä oksymoron; onko sellainen ihminen, joka katkeroituu siitä, että toinen kieltäytyy vahingoittamasta itseään vastentahtoisella muka-romanttisella tai seksuaalisella kanssakäymisellä, oikeasti ystävä. Vai onko hän vain ja ainoastaan opportunisti, joka ei välitä ystävyydestä tuon taivaallista?

Meri Virta

Silloin kun heteronainen ajautuu kaverisektorille, kyse on täysin eri ilmiöstä. Seksiä on saatavilla juuri niin paljon kuin "ystävä" sitä tarvitsee mutta mies on tavattavissa paljon harvemmin kuin sen kerran viikossa, joka on naisen, tai "ystävän" mielestä absoluuttinen minimi.

Kyse on väärinkäsityksestä. Nainen ei tiedä olevansa ystävä, koska vain ystävä tarkoittaa vain ystävää. Jutellaan, tehdään samoja asioita kuin tyttöjen tai äitin kanssa.

Nainen eli "ystävä" on suivaantunut ja pohtii haluaako jatkaa parisuhdetta. Häntä on kohdeltu hirvittävällä tavalla mutta toisaalta hän pitää miehestä, eikä halua luopua tästä.

Miehelle tilanne ei ole ongelmallinen. Hän kyllä pitää naisesta muttei ole kiinnostunut sitoutumaan tähän. Hän on myös kiinnostunut muiden naisten tapaamisesta. Suhteen päättäminen ei ole miehelle ongelma ja tämä jos mikä on "ystävälle" ongelma.

Lento Pro

Oletko koskaan tullut miettineeksi, mitä merkitsee uusintaa sitä uskomusta, että nainen saa seksiä aina kun tahtoo? Ja miltä se kuulostaa sellaisen naisen korvissa, joka ei saa? Naisia ovat muutkin kuin ne, joita miehet sattumalta kelpuuttavat sänkyynsä ja halunsa piiriin.

Luulisi että sekä miehelle että naiselle voisi viimeinkin antaa vapauden määrätä omasta ruumiistaan ja tuntea halua tai halun puutetta vapaasti, mutta ei. Miehen on aina pakko haluta. Ja kuinka puzzled ovakaan ne tuntemani miehet, jotka eivät koko ajan halua. Onneksi he ovat myös riittävän fiksuja ollakseen esittämättä moista.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Tuo viimeinen kappale oli mielenkiintoinen siltä kannalta, että siinä vaadittiin niin selkeästi perinteisen miesroolin vahvistamista oikein yhteiskunnan taholta:

"Yhteiskunnalla on vastuu kannettavanaan. Meidän on opittava kasvattamaan poikiamme niin, että heidän ei tarvita pelätä omia tunteitaan tai luhistua tappion hetkillä ja turvautua sovinismin harhaan. Me tarvitsemme koteihin ja kasvatustyöhön feminismiä myös pojille, jotta heistä voi kasvaa kunnioittavia, kunnioitettavia, vastuuntuntoisia ja rohkeita miehiä. Miehiä, jotka eivät pelkää epäonnistumista ja joilla on voimaa selvitä kaverisektoreiden kaltaisista ongelmatilanteista pystypäin ja kuivin jaloin."

- miesten ei tarvitse pelätä
- miehet eivät luhistu
- miehet ovat rohkeita
- miehet eivät pelkää epäonnistumisia
- miehillä on voimaa
- miehet kulkevat pystypäin ja kuivin jaloin

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Kirjoitin tälle blogille vastineeksi blogin, jossa kyseenlaistan sen, että tällaisten kaverialueen ongelmien käsittely kuuluisi politiikan ja poliitikkojen toimintakenttään. Elämäntapaan liittyvien kysymysten nostaminen politiikan sisällöksi on virhe, se vain hämää kansalaisia, ja Vasemmistoliitonkin tulisi keskittyä politiikan varsinaiseen sisältöön, eli talouden kysymyksiin: työllisyyteen, tulonjakoon, eriarvoistumiseen ja talouskasvuun.
http://mikkoahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/170584-...

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Jos ei muuta niin tämä teksti on sata kertaa järkevämpi kuin Maria Petterssonin ylempänä linkitetty blogikirjoitus.

Periaatteessahan miehille kuuluu vastuu ihmissuhteistaan, oli niiden luonne/funktio millainen hyvänsä.

Veikko Penttinen

Jokaisen pitää kokea nuoruudessaan se suuri onneton rakkaus. Se on kuin rokotus elämää varten.

Jostain syystä olin nuorena niin fiksu, että kun tuo tuli kohdalleni niin aloin hyvin pian ymmärtämään, kuinka hyvää se teki minulle.

Siis jos pettymyksensietokynnystä opi nuorena kohottamaan, niin se voi saada aikaiseksi melkoisia harmeja myöhemmin.

Sitä paitsi tuo alustuksen ongelma on vähintään yhtä paljon naisten ongelma, ainakin eronneiden ja uutta hakevien naisten. En ole tavannut yhtään aikuista naista, jolta ei jossain vaiheessa ole paljastunut siipeensä saaneen yli suuri varovaisuus.

Kristina Uski

Vieläkö meillä kummittelee: "nainen antaa ja mies ottaa"? Eikö pitäis kummankin antaa ja saada? Eikö pilleriaikakausi vielä ole kypsyttänyt molemminpuolista yhteistä nautintoa? Yhäkö valtakuviot vallitsevat, rajoittavat ja kahlitsevat sängyissä?
Tietenkin: molempien olis hyvä tietää, miltä pohjalta, mistä ja missä raameissa nautitaan.
Sitäpaitsi puhuminen, vitsailu ja sanailu on sallittua, suotavaa ja piristävää, jopa vapauttavaa ja kiihottavaa sängyssäkin - tosin se edellyttää jonkinlaista vastavuoroista ymmärryskykyä ja hienotunteisuutta, onnistuessaan suuresti edistää sitä.
Turha odottaa 70-kymppisiksi, joskaan oppiminen ja nauttiminen ei ole koskaan myöhäistä.
Eikö juuri kaveriseksi voisi toimia hyvänä harjoituskenttänä, jos kumpaakin huvittaa?

Toimituksen poiminnat